3. elokuuta 2015

Kouluratojen kuvaajana


Olin kuvaamassa kouluratsastuskilpailuja eilen(sunnuntaina) Kauhajoen hevoskeskuksella. Kisat olivat hiukan vaativamman tason, joten olihan siellä pakko käväistä. Ainut vain, että ehdin katsoa HeA luokkaa ihan vain muutaman ratsukon ajan ja hiukan kahden hevosen verryttelyä(ja silti sain lähemmäs 300 kuvaa). Sen jälkeen piti jo lähteä muualle. En ole ikinä ennemmin ole ollut kuvaamassa koulukisoja enkä ehkä edes katsomassa(?) Parit kouluratsastusnäytökset olen joskus katsonut, mutta muuten täysin vieras kuvauksenkohde. Onneksi sää oli ihanteellinen ja sain sentään jonkinlaisia kuvia. Kyllä siinä nopeasti tajusi, mikä näyttää hyvältä ja mikä taas ei. Olen olettanut tuohon hetkeen asti koulukuvien olevan helppoja ottaa, mutta olin väärässä. Estekisoissa pitää vain katsoa ajoitus, että ehtii napata vähintään yhden kuvan esteellä. Kouluratsastuksessa joutuu miettimään, milloin liike näyttää hyvältä ja saattaa olla, että askeleessa on vain yksi hetki, joka sopii kuvattavaksi. Oletteko te olleet koskaan kuvaamassa koulukisoja? Mitä tykkäätte näistä kuvista, onko yksikään onnistunut teidän mielestänne?

Huomatkaa lentävä ruusu!
 Tää oli niin upee hevonen!

18 kommenttia:

  1. Ite oon muutamana kesänä käyny kuvaamassa Lappeenrannassa kansallisia koulukisoja, poikkeuksena tää kesä ja osaan myös samaistua tohon ettei oo ihan helppoa :-D Hienoja kuvia sait otettua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, muitakin samaa mieltä olevia! :D Kiitoksia!

      Poista
  2. Vau näähän on tosi upeita kuvia! Mäkin oon käyny kuvaamassa estekisoja mutten kyllä koulukisoja koskaan, katsoisi nyt tulisiko tänne lähiaikoina tulevia koulukisoja jonne joutuisin kameran kanssa lähtemään. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mulla kävikin hyvä tuuri, kun noin lähellä järjestettiin hiukan vaativamman tason kisat! Täytyy silti sanoa, että estekisoja on kivempi kuvata :D

      Poista
  3. On onnistuneita kuvia ja en oo ikinä käyny kuvaamassa mitään kisoja, en koulu enkä este.

    VastaaPoista
  4. Hienoja kuvia! Itse en ole ollut kuvaamassa kisoja mutta muutaman kuvan oon joskus siskoni kisaradoista napannut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Kyllähän sitäkin jo kuvaamikseksi voisi sanoa, vaikka kyseessä onkin vain yksi ratsukko :D

      Poista
  5. Hienoja kuvia :-) Toi toka kuva on mun lemppari 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Nelli! Se on kyllä ihan kivan näköinen :)

      Poista
  6. Eka mun lemppari ja vipaki on kiva, muutenki tosi onnistuneita suurin osa :D

    VastaaPoista