12. toukokuuta 2015

Valokuvaaminen tallilla


Tästä on jo kaun aikaa, mutta eksyin lukemaan yhtenä iltana hevostalli.net:in foorumia ja silmiini pomppasi silloin aihe, jossa ihmeteltiin nuorten valokuvaamista tallilla. Tätä asiaa en olekaan nähnyt juuri missään pohdittavan. Itsellänikin on monista tilanteista kuvia, jotka on otettu tallilta. Mulla on yleensä aina kamera mukana tallilla, ainakin kännykkä jos ei muuta. Kuvia siis tulee otettua. Pääasiassa ratsastuskuvat on ottanut kaverini, joka toimii aina tarpeen tullen kuvaajana. Suurin osa otetuista kuvista ei koskaan päädy blogin puolelle, vaan jää omiin tiedostoihin. Ratsastaessa pitäisi keksittyä ratsastukseen, eikä valokuvaamiseen. Itse asiassa mun on pakko väittää, että kameran läsnäolo ei häiritse mua. Saatan jopa yrittää oikeasti enemmän tosissani, kun tiedän kameran olevan lähettyvillä. Ja kuvista on jälkeenpäin hyvä analysoida omaa istuntaa.

Tässä nyt niitä poseerauskuvia.

Joskus ratsastaessa poseeraan muutaman minuutin ajan ratsailla, mutta sen enempää en yritä panostaa kameran edessä olemiseen. Blogin perusteella on kuitenkin vaikea sanoa, kuinka paljon kameraa oikeasti käytetään. Myönnän kuitenkin, että se on usein käsissäni. Todellisuudessa panostan silti muuhunkin kuin kuvaamiseen.


Aivan eri asia onkin se, jos kuvataan kokoajan tai hevosen selästä. Hevosen selässä kuvaaminen on jopa turvallisuusriski. Itsekin kuitenkin myönnän kuvaavani silloin tällöin myös hevosen korvia selästä päin. Kerran mulle kävi niin, että heppa säikähti loppukäyntien aikana ja hyppäsi sivuun, kun kuvasin videota selässä. Kaikeksi onneksi ratsuni pysähtyi paikoilleen ja laitoin kännykän siinä tilanteessa heti taskuun. Sen jälkeen en ole pahemmin kännykkää käytellyt ratsastaessa.


Mun mielipide on se, että hevosia voi kuvata tietyn maun rajoissa, mutta ratsastukseen/hevosen käsittelyyn pitää keskittyä oikeasti, eikä ajatella ollenkaan, että kai ne blogiin tulevat kuvat ovat edustavia. Välillä on myös hyvä pitää sellaisiakin päiviä, että jättää kameran kokonaan pois tallilta. Lisäksi täytyy muistaa kysyä hevosten omistajilta(jos ne eivät ole omia) luvat kuvaamisen/kuvien julkaisun suhteen!

Pahoittelen mun tyyliä pysyä selässä, mutta pointtina se, että tämäkin on kuvattu toisen hevosen selästä..

Mitä ajatuksia teksti herätti?

10 kommenttia:

  1. En ole kyllä ikinä ottanut ratsailla kuvia,vaikka mielessä on ollutkin:Dsuurin syy siihen on varmasti juuri tuo jos hevonen esim. Säikähtää jotain. Mutta hyvä aihe oli!:) muilla en ole tätä aihetta nähnytkään:) (ainakaan usein)


    Gatapatkistaavi.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista! :) Mäkin ajattelin, että tää aihe on sen verran "uusi", että tää herättäis keskustelua, mutta eipä nyt sitten ollutkaan niin :D

      Poista
  2. Tää oli hyvä postaus! Pakko myöntää mäkin olen kyllä ollut useinkin Savun selässä juuri sillä kännykällä, josta en ole kyllä ollenkaan, en ollenkaan riippuvainen hehhehhee :'D Riskihän siinä aina on vaikka kuinka heppaan luottaiskin, pitäisi varmaan ihan oikeasti jättää puhelin talliin tai jonnekkin muualle ratsastuksen ajaksi. Mulla on kamera aina yleensä vain viikonloppuna tallilla mukana enkä paljoa kännykällä kuvaa, kun en saa siitä jostain syystä kuvia blogiin, mutta silläkin tulee joskus tyyliin videopostaus kuvattua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Mä en juurikaan kännykällä ole, mutta saatan kuvata.. Nykyään olen ruvennut jättämään kännykkää talliin ihan siitäkin syystä, jos sattuu että tipun ja kännykkä menisi rikki :D

      Poista
  3. Tosi kiva blogi ja hyvä postaus! Itsekin heilun kameran kanssa tallilla aika usein ja kännykän kameraa tulee käytettyä lähes päivittäin :D. Toki muistan aina katsoa tilanteen mukaan ja napsin kuvia vain turvallisesti. Ratsastuskuvien ottamisen hoitaa yleensä äiti tai joku kaveri. Kyllä mun mielestä tallilla saa kuvailla, kunhan muistaa hyvät pelisäännöt ja turvallisuuden kaikkien kannalta. :) Kiva kun kirjotit tällaisesta aiheesta!
    essiwagner.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä oon! Kuvia on kiva katsella myöhemmin ja en tokikaan halua ettei nyt kukaan kuvaisi tallilla kun kirjoitin tämän postauksen, toivon mukaan tästä ei tule sellainen käsitys :D Kiitos kommentistasi!

      Poista
  4. Mielenkiintoinen postaus!:) mullakin on aina se kamera mukana tallilla että blogiin saa jotain materiaalia, keskityn kuitenkin ratsastukseen enkä kameraan.
    Kerran katsoin yhtä hyppyvideota kameralta ponin selässä ja just sillin poni lähti pukittelemaan ja muutenkin riehumaan:D onneksi sain ponin hallintaan yhdellä kädellä ja toisella pitelin kameraa ettei se putoaisi, sen jälkeen en ole ottanut kameraa selkään! Puhelimella olen kuvannut selästä ja kärryiltä ja onhan se puhelin muutaman kertan maahankin lentänyt;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :D Haha, onneks tossa tilanteessa ei käyny pahemmin! Iteki kärryillä saatan ottaa kännykän esiin, mikä on kyllä oikeastaan yhtä vaarallista kuin ratsailla sen käyttö :D

      Poista
  5. Tää on todella kivan oloinen blogi myös! :) Kirjoitit meidän (mun ja Miisan) blogin yhteen postaukseen kivan kommentin niin sitten minäkin ajattelin kirjoittaa sulle. Liityitkö sä meidän blogin lukijaksi? Mä liityin äsken sun :D Tää "Jiina ja ponskit" on mun tili mutta Miisa kirjoittaa silti blogiin, että tää tili ei oo mitenkään meidän yhteinen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon! :) Joo mulla on tapana kirjoitella kivan oloisiin blogeihin :D Luulen vähän, etten liittynyt, mutta täytyy käydä katsomassa, jos liittyisin! Tervetuloa lukijaksi :)

      Poista