10. huhtikuuta 2015

Hevosmessuista ja ulkoasusta


Hevosmessut ovat taas 11.-12.4 Tampereella! Itse olen menossa lauantaina, eli huomenna. Ajattelin nyt hiukan listata, mitä odotan messuilta. Ensimmäisenä mieleen tulee heti valokuvaus. Haluaisin saada otettua messuilta hienoja kuvia. En tiedä, kuinka saan toteutettua tämän, mutta voihan sitä yrittää. 


Toisena asiana ostoslistan esittely! Tällä hetkellä hankintalistalle ovat päässeet uudet ratsastushousut, jodhpurit ja näppylähanskat ja lisäksi ajattelin, jos etsisin vihdoin ja viimein chapseja! Olen tähän asti pärjännyt ilman chapseja, mutta voisihan ne ennen leiriä hankkia.


Omistan kahdet ratsastushousut, mutta ne eivät oikein ole mun makuun. Mun jalat ovat sen verran pitkät, mutta kapeat, että hyviä housuja on hankala löytää. Toivon mukaan kyseisiltä messuilta löytyy hyvät!

Oletteko te tulossa hevosmessuille?

Toisena asiana uusi ulkoasu, joka tuottaa mulle päänvaivaa. Tämän hetkinen ulkoasu onkin siis hyvin väliaikainen! Ongelmana nuo bannerin yläpuolelle jäävät reunat, miten oikein saan ne pois

27 kommenttia:

  1. Kiva postaus:) Ja kiva tää ulkoasu! Ja tuohon pulmaan kannattaa etsiä ratkaisua blogikoodeja -blogista, sieltä löytyy varmasti pulmaan ratkaisua! osoite:

    blogikoodeja.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Itse asiassa yritin jo katsoa tuoltakin, mutten vaa löytäny sopivaa ratkasua :/

      Poista
  2. Minä olen myös tulossa hevosmessuille, mutta vasta sunnuntaina, kun huomenna on tallitalkoot ja kaksi hevosta ratsastettavana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa :D Ihan ymmärrettävää tuolloin, ja voi olla että sunnuntaina olisi jopa kivempaakin :D

      Poista
  3. Tää ulkoasu on just todella kiva, eikä mua haittaa yhtään vaikka olisi vähän pitempäänkin esillä :)

    Ja kuten taisit omasta blogistani lukea niin olen tulossa molempina päivinä messuille. Huomisen pyhitän täysin blogijutuille eli valokuvaamiseen. Sitten tietty pitää käydä moikkaamassa Blogitallin bloggaajia ellei nyt mitään kamalaa ryysistä ole, Mintun haluaisin nimittäin tavata enemmän kuin mielelläni - tosin en tiedä yhtään mitä sanoisin :D Sunnuntain pyhitän sitten valokuvaamisen ohella kavereiden kanssa ihania varusteita tutkaillessa, yksistäni kun en huomenna uskalla ostaa mitään vaan haluan makutuomarin... :D

    Ja tosiaan, mua saa tulla moikkaamaan jos mut tunnistaa, en mä pure - ehkä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia, ihana kuulla, että tykkäät tästä ulkoasusta :D

      Olisi kyllä mahtavaa tulla myös molempina päivinä paikalle! :D Meillä on vähän "rajallisempi" aika, kun on vain yksi päivä aikaa, mutta eiköhän ne tärkeimmät ehdi tehdä, eli kierrellä kojut läpi ja kuvata eri näytöksiä :) Pitääpä kattoa, jos tunnistaisin sut! Muakin saa tulla tervehtimään, jos uskaltaa :D

      Poista
  4. Kiva postaus! Itekkin oon huomenna menossa hevosmessuille. :D Mulla taas ongelmana hyvien ratsastushousujen suhteen on mun lyhyet jalat. Yksistä ratsastushousuista jouduin ihan reippaalla kädellä leikkaamaan osan pultusta pois, sillä se jäi muuten typerästi "kasaan" nilkkoihin. Ja saappaiden kanssa sama ongelma: varret ovat liian pitkät, joten ne tuntuvat inhottavalta polvitaipeissa. :D Mutta joo, itsellä ei ole erityistä ostoslistaa messuille, mutta uudet suitset/satulahuopa ja jalustimet voisi ostaa jos rahaa on riittävästi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Toisaalta mielummin ehkä noin, että sopivan lyhyitä on hankala löytää, koska niitä tosiaan pystyy lyhentämään :D Tosin lopputuloksesta onkin sitten pahempi sanoa :D

      Poista
  5. Kiva postaus! Ite oon menossa hevosmessuille sunnuntaina. Munkin ostoslistalla on uudet ratsastushousut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Sunnuntaina voisi olla jopa rennompaa, kun on enemmän tilaa kierrellä, ehkä :D

      Poista
  6. Kiva postaus ja itse en pääse messuille:(

    VastaaPoista
  7. Kiva postaus! Mäkin olen menossa messuille, tosin vain sunnuntaina :) Itekin aion kuvailla siellä paljon, kuvien laatu tosin jää nähtäväksi kun mulla on vaan pokkari : D

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus ja mun muelestä tää ulkoasu on nyt jo tosi hieno! :)

    VastaaPoista
  9. Kiva postaus, itse tulen kans lauantaina messuille :D

    Mun mielestä tää ulkoasu on nyt jo hieno, joten tämänkin kelpaisi. En osaa auttaa ollenkaan tuossa ongelmassasi, koska itselläni on samoja ongelmia joskus, enkä saa niitä ratkaistua.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Itse asiassa löysinkin jo ratkaisun, mutta saa nähdä saanko sitä toimimaan :D

      Poista
  10. Hei kirjoitin hetki sitten postauksen missä jotenkin selitän tätä koodia, millä nuo ylijäämä reunat saa pois. Voit käydä kurkaamassa jos noista vaikka saisi jotain selkoa;D

    http://liinunpikkasetponit.blogspot.fi/2015/03/koodailusta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tajusinkin myöhemmin, että sulla oli juuri tätä asiaa koskeva postaus :) Kiitos paljon! Täytyy katsoa joskus, jos saisin nuo toimimaan :D

      Poista